Merenkulku

Purjehtimisen ja navigoinnin taito on aina ollut rannikon asukkaille ensiarvoisen tärkeä. Suurin osa kuljetuksista on aikojen saatossa näet tehty aina meritse. Sanotaankin, että meri pikemminkin yhdistää kuin erottaa.

Pohjalaiset kauppiaat omistivat laivoja, jotka purjehtivat kaukaisiin satamiin purkaen sinne lastinsa ja hakien sieltä uutta kauppatavaraa. Pohjanmaalta vietiin maailmalle runsain määrin tervaa, puutavaraa, suolasilakkaa ja hylkeenpyynnistä saatua traania. Paluumatkalla laivan ruumassa saattoi olla esimerkiksi suolaa, kahvia ja puuvillakangasta – sellaista tavaraa, joka kävi Pohjanmaalla kaupaksi.

Maanviljelijät veivät veneillään kauppatavaraa yleensä lähimpään kaupunkiin. Joskus he saattoivat rakentaa isommankin laivan, jonka kyydissä tavaraa vietiin kauemmas markkinoille, paremman hinnan toivossa.

Pitkiä aikoja voimassa ollut tapulipakko määräsi, että Pohjanlahden rannikon kaupungit saivat viedä tuotteensa vain kahteen tapulikaupunkiin: Turkuun ja Tukholmaan. Ulkomaalaisiin satamiin ei pohjalaisaluksilla ollut säännösten mukaan asiaa. Kun tapulipakko poistettiin 1700-luvulla, Pohjanmaan kauppalaivasto alkoi kasvaa, ja pian pohjalaisia kauppa-aluksia purjehti maailman kaikilla valtamerillä.

Merenkulku työllisti Pohjanmaalla lukuisia ihmisiä. Luotsit olivat apuna karikkoisissa rannikkovesissä navigoidessa. Majakanvartijat huolehtivat siitä, että majakassa paloi karikoista varoittava ja oikeille väylille johtava valo. Telakat työllistivät laivatimpureita ja muita ammattimiehiä. Tervanpoltto ja muiden vientituotteiden valmistus toivat leivän pöytään monessakin perheessä.